Rautu- ja harjuspilkillä Käsivarressa

Oululaiset ystäväni Jari ja Timo ovat kuin kuumilla hiilillä. Oli vihdoin koittanut kauan odotettu päivä jolloin he pääsevät Kilpisjärvelle, Käsivarren pilkkivesille.

Minulla soi puhelin, Jari täällä: olemme jo Muoniossa, enää 200km Kilpisjärvelle, laita kohta sauna lämpenemään, täältä tullaan! 

Yöllä oli -24c pakkasta Kilpisjärvellä.

Illalla saunoimme ja söimme hyvin sekä teimme vielä viimehetken tarkistukset että varmasti tarvittavat pilkit, varakairan terät yms. tarvikkeet ovat mukana repussa eikä aamulla mene aikaa turhaan etsiessä ja pakatessa. Varusteita ei tällä pilkkireissulla tarvitse ottaa aivan niin paljoa mukaan tunturiin koska pidämme ”perusleiriä” kotonani Kilpisjärvellä ja suunnitelmissa on käydä päiväretkiä parhailla pilkkipaikoilla. Moottorikelkallahan käy hyvässä säässä kohtuu helposti päivämutkan kaukaisillakin Käsivarren järvillä. Tietysti ajo-aikaa järville on noin 1-3 tuntia, riippuen järvestä. Mikäpä se on hyvässä säässä keväällä ajella kun päiväkin on niin pitkä. Minulla on tietysti paikallisena asukkaana, oppaana ja yrittäjänä ajolupa erämaa-alueella, muutoinhan kelkkailu on hyvinkin rajoitettua Käsivarressa.  

Matkalla Goddejärvelle

1. pilkkipäivä. Aamupalan jälkeen suuntaamme kelkat kohti Goddejärveä, rautuvesiä! Puolivälissä pysähdyimme kahvistelemaan ja ihastelemaan komeita tunturimaisemia, riekotkin näyttivät nauttivan keväisestä aamusta. Klo 9.30 aikoihin olemme perillä Goddejärvellä, 987.6m korkeudessa merenpinnasta ja näkymä on sanoinkuvaamattoman hieno! 

Maisemaa!

Päätämme että ensin keitetään kunnon kahvit rautujärven vedestä, haukataan hieman välipalaa ja sitten alkaisi rautujen pilkkiminen. Tänä keväänä minulla on myös pilkkiarkki ja sauna täällä,  joten voimme pitää taukoa lämpimissä arkeissa mikäli huono sää yllättää ja tarvittaessa myös saunoa ja yöpyä täällä mukavasti. Arkit ja sauna on myös helppo siirtää toiselle järvelle.

Arkki ja sauna rautujärvellä

Pilkkisauna sisäkuva

Poraan moottorilla noin 20 reikää lämpimikseni ja aloitamme pilkkimisen. Ensimmäiseen 2-3 tuntiin ei juuri tapahdu mitään, muutama pienempi rautu kuitenkin iskee kiinni. Päätämme keitellä kahveet. Jatkamme pilkkimistä tauon jälkeen ja näen avannosta pari isompaa rautua uivan pilkkini ohitse, huudan pojille että nyt on rautuja liikkeellä. Vavassani tuntuu mukava nykäisy ja hetken päästä jäälle nouseekin vajaa kilon rautu! Pojilla on myös kalat kiinni ja syönti jatkuu noin 20 minuuttia jonka jälkeen emme saa enää minkäänlaisia kontakteja rautuihin. Tällaista se raudunpilkintä useasti on, parvi tulee yllättäen ja katoaa yhtä nopeasti! Saimme kuitenkin 3 mukavan kokoista rautua ja kymmenkunta hieman pienempää, aivan hyvä päivä ajatellen ettemme edes ehtineet aamusyönnille!

Päivälliseksi paistamme rautua ja ruisleipää voissa, nam!!!

 

Rautu alkoi syömään!

 

 

Paistettua rautua tunturissa!

Arkki ja sauna revontulten alla!

Päivä kääntyy illaksi ja mietimme pitäisikö jäädä arkeille yöksi ja kokeilla aikaisin klo 5-6 aamulla? Tuumaamme että onhan tässä jo mukava saalis. Päätämme siis ajella takaisin Kilpisjärvelle. Kotiin päästyämme laitamme pari rautua graavisuolaan aamupalaa varten : )

2. pilkkipäivä.  Aamupalaksi graavi-rautua, ruisleipää ja kunnon kahveet, kyllä kelpaa! Tänään suuntaamme harjusvesille. Kysyn pojilta haluavatko he saada useita 35-40cm harreja vai yrittää sitä jättiä? Ison harrin pilkinnässä on se tosiasia muistettava ettei parane hätäillä vaikkei ensimmäiseen 5-10 tuntiin mitään tapahtuisikaan. Täytyy olla valmis pilkkimään nollapäiväkin - nyt puhun siis yli 1.5kg harjuksista! Päätämme kuitenkin lähteä tavoittelemaan sitä isoa harjusta, onhan meillä vielä yksi täysi päivä huomennakin.

Parin tunnin kelkkamatkan jälkeen saavumme järvelle jossa tiedän isoja harreja asuvan. Hörppäämme kahveet termospullosta jonka jälkeen tarkistan vielä Gps: tä paikan. Olemme hieman sivussa ja siirrymme n. 50metriä itään jossa matalikko sijaitsee.

Kairaamme kymmenkunta reikää ja aloitamme pilkkimisen. Ei mene kuin 15minuuttia ja ensimmäinen suuri harjus nousee jäälle, mittanauha näyttää purje-evän pituuden olevan komeat 56cm! 

Harjusksen petti valkoinen MA-liitsi!

Sitten onkin aivan hiljaista seuraavat 4tuntia. Mitään ei tapahdu, järvi vaikuttaa tyhjältä. Tuumaan että ei tämä toimi ikinä näin kun on kaksi nälkäistä siiman molemmissa päissä, kala ja kalastaja. Teemme koivutulet, paistamme makkaraa ja keitämme tuoreet kahvit. 

 

Koivutulilla

Tunnin tauon jälkeen aloitamme uudelleen järven toisesta päästä jonne kävin tekemässä valmiit reiät pari tuntia aikaisemmin. Vettä tällä kohtaan ei ole kuin 20-30cm jään alla, juuri sopiva syvyys harjukselle!

Eikä mene kauaa kun suuri harjus pyörähtää pilkkini luona, pohjamuta pöllyää. Kala ei kuitenkaan nappaa. Sitten kuuluu huutoa, Jarilla on iso harjus kiinni valkoisessa MA-liitsissä ja melkein samaan aikaan myös Timolla taipuu pilkkivapa! Molemmat nostavat jäälle +50cm harjuksen, hienoa! Tuntuu että tänään toimii valkoinen MA-liitsi. Vaihdan itsekin punaisen liitsin valkoiseen. Hetken päästä pamahtaa itselläkin komea harri kiinni, mittaan kalan jonka jälkeen vapautan 55.5cm(noin 1.5kg) harrin. Ei parane alkaa ahneeksi, muuten Kalajumalat suuttuvat.

Pilkkipäivä on ollut uskomattoman hieno, saimme useamman komean harjuksen joista kaksi oli yli 55cm. Pojat saivat kyllä LIIAN helpon kuvan suurharjuksen pilkkimisestä.

Illaksi palaamme Kilpisjärvelle, saunomme ja kertaamme päivän tapahtumia katsellen ottamiani valokuvia ja videon pätkiä.

Järven perus harria!

Harjus 1.5kg

3. pilkkipäivä. Kylläpäs nukuttikin hyvin, heräämme vasta klo 10 aikaan. Hörppäämme äkkiä kahveet ruisleivän ja graavi harrin sekä raudun kera.

Aurinko paistaa mutta tuulee todella kovasti. Päätämme että tänään suuntaamme tunturijoelle jonka lompoloissa koivikossa on suojaisempaa pilkkiä.

Reilun tunnin kelkkamatkan jälkeen saavumme perille, aloitan kairaamisen ja KRRHHH terä osuu aivan suoraan kiveen! No ei se mitään, varaterät on mukana. Päätän kuitenkin ensin kokeilla itse teroittaa terät. Irrotan moran palaterät ja viilailen niitä EZE-LAP timanttiviilalla. On muuten todella hyvä viila kairankin teroitukseen. Vaatii tietysti opettelua. Saan terät toimimaan, näin säästyy jälleen varaterät. Kairaan puolenkymmentä reikää ja aloitamme pilkkimisen.

Tunturijoki

Hetken päästä pärisee kela, väsyttelen kalan ja sieltähän se kiilapää , jänkhäkoira, krokotiili eli hauki kurkistaa pilkkireiästä!  Onneksi hauki oli niin nätisti kiinni ettei päässyt puremaan siimaa poikki.

Jatkamme pilkkimistä ja sitten nappaa nätti taimen pilkkiini, päästän sen takaisin. Timo hihkaisee: täällä on harjusparvi, kymmeniä harreja pyörii pilkin ympärillä, mutta eivät nappaa lätkään ja morriin. Vaihdan punamustan MA-liitsin ja saman tien alkavat harjukset iskemään! Saamme 40-50 harjusta aivan lyhyessä ajassa joista päästämme suurimman osan takaisin – turha on ottaa enemmän kuin syö! Näin lämpimällä kelillä vapautuskin onnistuu eikä kalan silmä jäädy heti. Kovemmalla pakkaselle kalan silmät jäätyvät hetkessä eikä vapautus ole välttämättä hyväksi.

Istumme iltapäivän auringossa pienehköllä pälvellä, tulistelemme, halsterissa kypsyy harjukset, hörpimme kahvia, vuolemme poron kuivaa lihaa, … keväinen tunturiluonto tarjoaa parastaan, on tämä hienoa tuumaavat pojat!

Illalla Kilpisjärvellä savustelimme harjukset ja paistamme loput raudut. Saunan jälkeen ei unta tarvinnut houkutella :-)

Harjuspilkillä Salaperäisellä Ahmojenlaaksolla

Vaikka käsivarren joet ja järvet ovat pääsääntöisesti kalamiesten hyvin tuntemia löytyy sieltäkin paikkoja jotka ovat niin vaikeiden kulkuyhteyksien takana että ne ovat jääneet unholaan. Myös tällainen vesistö on Ahmojenlaaksossa joka on niin kivisten maiden ympäröimä että talvellakin sinne kelkalla on vaikea päästä. Kesällä kilometrien mittainen rakka ei houkuta kulkijoita, ainoastaan helikopterilla sinne pääsee helposti.

Keväällä 2012 päätimme kuitenkin uhmata luonnonesteitä ja etsiä reitti tuolla tunturijärvelle jossa uskoimme isojen harjusten majailevan. Kevätaurinko paistoi jo korkealta ja päivässä riitti pituutta joten kiirettä ei ollut, mutta toiveet olivat vielä aurinkoa korkeammalla. Ensin oli kuitenkin löydettävä reitti tuolle tunturien sylissä olevalle järvelle. Aki oli kuullut poromiehiltä että sinne kyllä pääsisi, mutta vain yhtä kapeaa reittiä pitkin. Aikamme etsittyä löysimme melkein vahingossa vanhan jäljen joka opasti meidät reitille jota pitkin pääsimme järvelle.

Jännitys oli aistittavissa joka ukosta kun ensimmäisiä reikiä alkoi jääkanteen syntyä. Muutaman tyhjän reiän jälkeen alkoi tapahtua, ensin kuului Akin suunnalta Kiinni! Ja pian myös Kapella harjus hyppi avannon vieressä. Kummatikin harjukset oli yli kilon painoisia joten olimme suurharjus vesillä. Kun ensimmäiset kalat oli saatu ja suurin jännitys purkautunut oli aika keittää kahvit ja tehdä suunnitelma mistä päin järveä lähtisimme etsimään todellisia, yli 1,5 Kilosta, suurharjusta.

Kahvistelemassa koivutulilla, ....

Keskellä järveä oli iso matalikko ja siihen päätimme keskittyä loppupäiväksi. Harjus on siinä mielessä hankala pilkittävä että se ei välttämättä syö kuin hetken kerrallaan ja sen jälkeen hiljenee. Joten sovimme että ei hötkyillä vaikka heti ei mitään tapahtuisikaan. Matalassa kala häiriintyy helposti jos jatkuvasti kairataan uutta reikää. Vesi oli kristallin kirkasta ja vettä vain noin metri jään alla joten paikka soveltui mainiosti näköpilkintään. Olimme melko lähekkäin ja tuijotimme kaikki omissa ajatuksissa avantojamme kun yhtä äkkiä Aki pomppaa pystyy kuin sähköiskun saaneena: Se oli ainakin 2 kiloinen! Kuluu ja onki vaihtuu toiseen nopeasti. Kyselen mihin suuntaan se meni josko se kohta olisi omalla avannolla, mutta en sitä pääse näkemään. Mutta nyt tiesimme että täällä ui todellisia suurharjuksia ne pitäisi saada vielä ottamaan.

Jäälle nousi vielä hyvästi isoja harjuksia, kaikki yli kiloisia suurimpien ollessa 1400-1500grammaa. Kalakiintiö alkoi olla jo täynnä mutta uusia pilkkejä oli vielä kokeilematta ja toivo siitä kaksikiloisesta sai meidät vielä jatkamaan.

 

Harjuspilkki sekä vesiperhosen toukka ja kotelo, ...

Olimme niin kalastuksen lumoissa että meni aikaa ennen kuin huomasimme että salakavalasti yllättänyt lumisade oli yltynyt niin sakeaksi että näkyvyys oli aivan olematon. Sanomattakin on selvää että tulojälkemme oli peittynyt, eikä kellään tullut mieleen laittaa tuloreittiä GPS:sään, joten pois menoreitin löytäminen menisi mielenkiintoiseksi. Päätimme kuitenkin yrittää josko reitti kuitenkin löytyisi vaikka ilma oli vielä sakea. Sää kuitenkin hieman selkeni ja muutaman kilometrin ajettuamme vastaamme tuli ahman jäljet jotka tuntuivat menevän siihen suuntaan mistä olimme tulleet. Ahma oli edennyt vanhaa kelkanreittiä jota me emme kyenneet erottamaan ja näin se johdatti meidät tutuille seuduille.

Kun lopulta pääsimme "kämpälle" eli arkille oli kaikille selvää että huomenna palaisimme tuolle järvelle sillä harvoin on ollut ahma oppaana ja se Akin näkemä kalakin oli jo yli kaksikiloinen. 

Iltapilkilläkään ei maisemia voinut moittia, ....

On aika mennä lämpimään "kämppään" lepäämään , ...

Ison Siian Perhokalastus

Isoa Siikaa perholla

Siian pyyntiä perholla pidetään vaikeana ja se on osittain totta. Mutta vain osittain, sillä kun oikea paikka ja välineet löytyy muuttuu se juhlaksi.

Siiat viihtyvät parhaiten matalissa hiekkapohjaisissa suvannoissa ja järvissä. Perhokalastajalle suvannot ovat oivallisia paikkoja siianpyyntiin. Siika on parvikala ja suuretkin siiat uivat useamman kalan parvissa. Kun osuu isojen siikojen ruokahetkellä tyynelle suvannolle voi näky olla häkellyttävä. Toinen toistaan suurempia eviä pyörähtää pinnassa ja suvanto on tuikki merenä. Jos aikoo kalastaa niin ei kannata jäädä näytelmää ihailemaan ulkopuolisena kovin pitkäksi aikaa, sillä ainakaan tunturissa tyynihetki ei yleensä kestä kauan. Kun tuuli rikkoo vedenpinnan siika tuikit häviät kuin veden nieleminä.

Aki Huhtanen ja uppoperho siika 2350g

Siika valikoi ruokansa ehkä tarkemmin kuin mikään muu perhokala, siksi se on vaikeasti pyydettävän kalan maineessa. Ei riitä että perho on esim. ruskea, vaan sen pitää olla juuri oikean ruskea. Mutta kun oikea väri löytyy muuttuu siian pyynti huomattavasti helpommaksi. Siiat tuikkivat yleensä sen verran kaukana rannasta että täytyy kahlata että niitä yltää pyytämään. Niiden perässä ei kuitenkaan kannata kahlata sillä ne pakenevat edellä sitä mukaan kun kahlaa. Parempi onkin että kahlaa jonkun matkaa ja jää odottamaan että kalat tulevat uudestaan heitto etäisyydelle. Siioilla on tapana uida aktiivisesti silloin kuin ne ruokailevat ja ennen pitkään ne kyllä uivat heitto etäisyydelle.

Ari Savikko ja as-siikaperho siika 2350g

Pintaperhokalastus on monien mielestä mukavin kalastusmuoto ja monesti myös tehokas. Siian pyynnissä olen kuitenkin parhaat tulokset saanut pintakalvosta pyytävällä perholla. Monia hienoja hetkiä on toki pintaperhokin antanut mutta tehokkain on ollut pintakalvosta pyytävä AS-siikaperho. Se on yksinkertainen mutta väritys miellyttää siikaa. Väri onkin mielestäni tärkein tekijä siikaperhossa sitten tulee perhon muoto. Myös perhon uittotekniikka on ratkaisevassa asemassa. AS-siikaperholla pyydettäessä perhoa vedetään sisään, pysäytetään, vedetään taas hiukan, pysäytetään… Siika ottaa yleensä silloin kun ollaan vetämässä perhoa eli ottaa ikään kuin vastapalloon ja näin ollen pysyy yleensä kiinni paremmin kuin pintaperholla pyydettäessä.

Pintaperholla pyydettäessä on vastaiskun kanssa yleensä ongelmia. Refleksit on viritetty harjus taajuudelle ja se ei oikein toimi siian pyynnissä. Näin menettelemällä siika yleensä ehtii sylkäistä perhon pois ja saalis jää tärpin asteelle. Parempi olisikin jos antaisi siian itse tehdä vastanykäisy, mutta se helpommin sanottu kuin tehty. Joka tapauksessa vastaiskun on tehtävä ikään kuin myöhässä jotta siika ehtii niellä perhon kunnolla.

Ari Savikko ja pinturi siika 2730g

Kun oikea paikka ja perho ovat löytyneet tulee päivän siikakiintiö täyteen yllättävänkin helpolla, joten kohtuus on syytä pitää mielessä. Siika ei ole kiitollisimpia pyydystä ja päästä kaloja, sillä ainakin iso siika väsyttää itsensä aivan loppuun ja on ”katollaan” pitkään väsytyksen jälkeen. Siialla on myös niin pieni suu että sormet eivät sinne mahdu, joten on syytä varustautua apuvälinein jos aikoo harrastaa pyydystä ja päästä kalastusta.

Siian pyynti on kaiken kaikkiaan sen verran hauskaa hommaa että kun kerran on päässyt isojen siikojen syöminkeihin niin niihin on palattava uudestaan ja uudestaan. Harjusmaassa on siis muitakin koukuttavia eväkkäitä kuin itse Kreivi.

Kari Kujala ja pinturi siika 2140g

Gary Hughes (President of Sandvik Mining) vieraanamme. 
Garyn pinturi siika 2240g.

Alla ruskea vesiperhosjäljitelmä 

europa12 graylingland muunnos - perho sai "hieman siipeensä" kun 2730g siika iski kiinni.

Tässä alla on yksi ehdoton suosikkini kun siika ei syö pinnasta, Ruskea Graylingland larva! Tällä perholla olen saanut kaksi yli 2kilon siikaa.

AS-siikaperho

 

Yli kahden kilon siialle voipi ottaa jo pienet tömpsyt :)

Mahtiharjuksia Suomi-neidon kämmeneltä

Teksti:© Pekka Väisänen / Pohjoinen Fantasia

Ylämaan Pajero ja Iijoen Loimukupari lumosivat harjusreissun kehukalat

Poroloki: Lapinmies kerran kahvitulilla paljasti tunturissa uinuvan kirkasvetisen järven, jossa uiskentelee suuria ja lihavia harjuksia. Purje-evät käkkäräkoivujen kaltailla napsivat kuulemma kultahippusia järvenpohjasta.

Pääsimme elokuun 2011 puolivälissä kurkkaamaan tuota järveä, jonka kaltailla tahkosimme oitis uusiksi koko porukkamme siihenastiset harjusennätykset. Osa harjuksista oli toden totta suuria ja lihavia. Mutta kulta loisti poissaolollaan hopealle kiuhtavien suomukylkien kätköistä.

Tunnen leijuvani ilmassa. Olen päässyt poutataivaalle. Havahdun kevyeen keinahteluun. Yläpuolellani pieksää kolme roottorinlapaa ja satoja metrejä alapuolellani vilisee puutonta tunturipaljakkaa silmänkantamattomiin.

Helikopterin puikoissa istuu kokenut pilotti ja vieressä matkanjohtaja Aki Huhtanen, joka viittilöi jotakin tiettyä vesistöä kohden. Paikkaa tarkistetaan vielä kartasta ja kohde lähenee. Ihmettelen oikeaan osumista tässä erikokoisten vesistöjen paljoudessa.

Meitä on takapenkillä kolme koillismaalaista kalahullua, minä, vaimoni ja anoppi. Retki- ja kalakamppeita on puskettu joka lokero täyteen, niitä on sylissä ja jaloissa. Koiramme Eppu Hermanni ja Uula Jooseppi kurkkivat ikkunoista ennen kokematonta.

Ilmanväljässä taittuu muutama poronkusema. Pilotti laskee hekon käkkäräisten koivujen liepeille, meikäläisittäin jonnekin hevonkuuseen. Kohtuukokoinen järvi aaltoilee kovassa etelätuulessa. Helikopteri pomppaa takaisin taivaansineen. Vilkutamme hyvästit muutamaksi päiväksi ja Huhtanen kiehauttaa hetkessä nokipannukahvit.

Majoittuminen järvimiljööseen alkaa kahden salkokodan pystytyksellä. Puuskittainen tuuli rassaa. Huhtanen sinnittelee metallitangot pystyyn ja porukalla kiilataan liuta tukinaruja.

- On sitä oltu pystyttämässä vielä pahemmassakin mytelissä, kuittaa Huhtanen. 

Suuntaan niemennokkaan ja aloitan iltapäivän harrin jallituksen Iijoen Loimukuparilla, kuulapää ministreamerilla.  Takatuuli on navakkaa, mutta onnistun roiskaisemaan jopa jonkinlaisia takaheittoja.

Kahlaan kauempana oleville pohjakiville. Tumma syvänreuna pysäyttää. Koetan tasapainolla.

Silloin tulee ensimmäinen tärppi, tuossa muutaman metrin päässä. Hihkaisen muille rannalla olijoille, että johan se tärppäsi. Aki, anoppi ja vaimoni nostavat katseitaan. Samoin karvaturrimme.

Nelosluokan perhovapa taipuu kummasti heti kättelyssä, enemmän kuin koko kuluneena kesänä Iijoella.

Kalastusseikkailun ensimmäinen harjus väläyttelee selkäpurjeensa neonvihreää. Nautiskelen. Uitan vastapelurin haaviin ja nostan rannalle: pituutta 48 senttiä, ja paksuutta muhkeasti. Saan vielä kaksi kalaa ja sitten hiljenee.

Harjusten saaliskoko venähtää järviluusuan puolella tyystin toisenpituiseksi, parhaimmillaan yli puolenmetrin. Reissun kehukala on peräti 58-senttinen suurharjus. Sen isomuksen nappaa jutunkirjoittajan vaimo, perhonaan Finnmarkissa kehitelty Ylämaan Pajero.

Myöhemmin iltapäivällä vaihdan vapaa ja solmin jättikokoisen pintaperhon, Sopulin, joka pelittää ja pettää lihavia järviharjuksia pitkin iltapäivää. Perho houkutti iskuun yhden 45-senttisen, kaksi nelikasia, 51-senttisen ja päivän suurimpana 53,5-senttisen pullukan. 

Ihastelemme elokuun 15. päivän päätteeksi reissumme komeinta auringonlaskua, oranssinhehkuista taivaanrantaa, purppuran ja tulenpunaisia pilvenriekaleita. Puolen yön maissa on jo aika hämärää.

-Taikayö, kuiskaa Aki Huhtanen.

 

Seuraava aamu terästyy poronlihavoileivillä ja muutamalla kuksallisella nokipannukahvia. Kirjoittajan aamureissun antina ovat harjukset mitassa viisikymmentä, 54 ja tähänastinen ennätyskala 56,6-senttiä.

Anoppi lähtee illemmalla Akin kanssa kanootilla ja väsyttelee melko pian elämänsä suurinta harjusta.

- Aikaisempi harjusennätykseni Iijoelta on 37 senttiä. Nyt se ennätys venähtää yhdellätoista sentillä, anoppi nostaa kuvattavaksi 48-senttisensä.

Kolmasikäläinen ei ole käynyt koskaan aikaisemmin tunturikalassa.

- Lähdin hakemaan uusia kokemuksia ja sain niitä roppakaupalla Suomi-neidon kämmenellä.

Teksti:© Pekka Väisänen / Pohjoinen Fantasia

Kuvat:© Pekka Väisänen / Pohjoinen Fantasia, Aki Huhtanen / Graylingland

Grayling Land nettilehti - Harjuksen perhokalastus

Grayling Landin mini-nettilehti, joka kertoo kalastusmatkoistamme sekä uskomattoman hienoista harjuksen perhokalastus vesistä täällä ylhäällä pohjoisessa Lapissa!

Open publication - Free publishing - More graylingland

Tässä myös linkki e-lehteen, @ harjuksen perhokalastus