Se tunto oli jo aamulla että tästä päivästä tulisi jotenkin erikoinen päivä .Olimme olleet tällä taikajoella jo muutaman päivän ja se ensi lumo joka tänne tullessa aina on, oli tasoittunut .Säänhaltija oli ollut meille suotuisa ja joki oli tarjonnut jälleen parastaan. Kilonraja harjuksessa oli rikkoutunut joka päivä, suurimman 1,7 kiloisen Kape päästi takaisin kasvamaan .Oli se tunne että on perhokalastajan paratiisissa, eikä haittaisi vaikka ajankulku seisahtuisi .Mutta silti tässä päivässä oli jotain erikoista.
Olimme illalla jo päättäneet siirtää leiriä aamulla muutama kilometri alaspäin.Leiri oli purettu ja aamukahvit juotu. Pakkasimme rinkamme kumiveneeseen ja läksin soutelemaan alaspäin.Kape läksi poikansa kanssa kiertämään maitse sovittuun uuteen leiripaikkaan. esi oli joessa harvinaisen matalalla mutta sitä oli juuri sen verran että kumiveneellä sitä pystyi kulkemaan.
Lapinkesä näytti parhaita puoliaan .Luonto eli lyhyen kesän kiivainta aikaa .Melkein hävetti olla vieraana hiljaisuudessa jonka täytti vain luonnon omat äänet .Kaloja tuikki siellä täällä, enimmäkseen pieniä mutta seassa aina joku isompi tuikkirengas. Istuin veneessä ja annoin virran kuljettaa airoilla auttamatta. Vene pysähtyi aina silloin tällöin kiveen tai matalampaan joenkohtaan. Silloin olin hetken paikallani ja katselin näkyisikö heittomatkan päässä parempaa tuikkirengasta jota kannattaisi yrittää. Melkein joka kohdassa oli ainakin yksi yrittämisen arvoinen kala,mutta jos kala ei suostunut ottamaan muutaman yrityksen jälkeen jatkoin matkaa, sillä kaloja oli aivan riittämii. Parhaissa paikoissa näytti siltä että olisi paikallinen sadekuuro, sillä tuikkirenkaita oli niin tiheässä.
Meillä oli sopimus että ottaisimme vain yhden ruokakalan mieheen, mutta jos tulee ennätyskaloja ne voi ottaa. Täällä ei tarvinnut tyytyä alle kilon syömäkalaan sen olimme huomanneet jo ensimmäisinä päivinä. Kumivene lipui hiljakseen jokea alas ja taas kerran tarttui kiinni hyvän näköisen nivan niskalle. Katselin hetken näkyisikö isompaa tuikkia. Pian huomasinkin että isompi kala aterio sopivan heittomatkan päässä. Sidoin siiman päähän Laajalan Esan tekemän Leetchin muunnoksen joka oli edellisiltana osoittanut viehätysvoimansa etenkin isompien harrien suhteen. Kala ruokaili noin viidenmetrin päässä joten oli helppo uittaa perho sen ruokapöytään. Ja kelpasihan se. Lyhyehkön kamppilun jälkeen huomasin että kala olikin siika. Kala oli tosi hyväkuntoinen joten päätin ottaa sen syömäkalaksi vaikka se olikin hiemän alle kilon, mutta olisihan se vähän vaihtelua harripitoiseen ruokavalioon. Niskalla kalat jatkoivat tuikkimista, katselin niskaa vielä hetken aikaa mutta lähdin kuitenkin alaspäin sillä joessa oli paljon paikkoja jotka näytti toinen toistaan paremmalta.
Vene lipui hiljakseen jokea pitkin. Kaikki luontokappaleet olivat työntuohussa, näytti siltä että olin ainoa jolla ei ollut kiire .Tulin pienelle lompololle joita joessa on muutaman sadanmetrin välein. Tämän lompolon oli ottanut kodikseen joutsen pariskunta jolla oli 3 uivaa poikasta.Väkisellä tuli mieleen kuinka Yrjö Kokko löysi "viimeiset"joutsenenpesät näiltä samoilta seuduilta. Jatkoin matkaa hyräillen "on Rannoilamme rauhallista." ,ja pyysin hengessäni anteeksi joutsenilta aiheuttamaani häiriötä.
Seuraava niska oli kovavirtaisempi ja syvempi kuin edelliset. Rantauduin ja katselin jokea joka innostui melkein koskeksi. Paikka hiveli perhomiehen silmää. Se oli tarpeeksi syvä ja vuolas vaikka kuinka suuren kalan kotipaikaksi.
Vedenpinnalla ei näkynyt sitä tuikkisadetta jota oli hidasvirtaisemmissa nivoissa ,joten aloin kalastamaan järjestelmällisesti aloittaen aivan rannan tuntumasta. Hetken kalastettuana vapa taipuu ja tunnen heti että nyt on isompikala kiinni .Väsyttelen kalaa kovassa virrassa joka juroo pohjan tuntumassa ja mietin että olisikohan taimen.
Mutta kohta hyppää komea purjeevä. Ehdin punnita kalan veteen noin puolitoistakiloiseksi ja silloin vapa oikeaa. Sinne meni! Kiroan muutaman kerran ja istun törmälle miettimään mitä tein väärin. Olihan kala kiinni muutaman minuutin mutta oliko sittekin niin löysästi vaan pidinkö kalaa liian tiukalla kovassa virrassa. No mennyt mikä mennyt, eiköhän joki vielä vielä palkitse kun jaksaa yrittää. Jätin tämän nivan rauhaan ja päätin illalla käydä kokeilemassa uudestaa, sillä leiri tulisi lähelle,vajaan kilometrin päähän. Seuraava niva oli parinsadanmetrin päässä ja näytti ainakin yhtä kiinnostavalta. Nyt oli ainakin varma tieto että Leetchi kelpaisi tänäänkin joten perhonvalintta oli helppo. Toinen heitto ja taas oli kiinni! Vahingosta viisastuneena löysäsin heti jarrua pari napsausta, sillä virta oli myös tässä melkoinen. Kala otti siimaa muutaman metrin ja pysytteli näkymättömissä. Kelasin sisään ja kala vei uudestaan. Tätä tapahtui muutaman kerran kunnes kala väsyi ja tuli ensimmäisen kerran näkösälle. Ainakin yhtä iso purjeevä kuin se minkä karkuutin! Väsyttelin kalan rauhallisesti kuiville ja arvuuttelin painoa.Vaaka varmisti asian: 1625 g! Tosi hieno kala, minun suurin tällä reissulla ja koko reissun kakkossija.
Istuskelin jokitörmällä ja mietin että tämä on kyllä melkoinen taikajoki kun se vuodesta toiseen antaa näitä yli 1,5 kiloisia harreja ja vielä useita miltei joka reissu.Vaikka joki on näikin ylhäällä ja kesä lyhyt niin hyvin se ruokkii lapsensa.
Olin kai istunut ajatuksissani aika kauan kun kuukkelit melkein istuivat olkapäälle. Havahduin ja aloin katsella josko Kape poikineen kohta tulisi jokivarteen. Ne oli lähteneet kiertämään kovienmaiden kautta, sillä jokivarsi oli paikoittain melkoista pajuviidakkoa. Kun heitä ei vielä näkynyt niin voisihan sitä vielä kokeilla olisikohan virrassa muita asukkeja. Olisi voinut kokeilla jo toista perhoa,vaan kun se toimi niin hyvin niin en malttanut. Kahlasin melkein samaan paikkaan josta äsken olin saanut kalan. Ensimmäinen heitto oli parin metrin pituinen ja uittelin perhoa vavalla virrassa välillä siimasta nykäisten perholle lisää vauhtia. Ja taas taipuu vapa!!! Ei terävästi, vaan kärki painuu alas rauhallisesti. Taaskaan en nää kalaa joka lähtee viemään siimaa, kelaan sisään ja taas se vie. Menee muutama minuutti kun nään kalan ensimmäisen kerran. Ja mikä kala! Valtava evä nousee pintaan, suuri koskaan näkemäni. Nyt on hätä tuolla siiman toisessa päässä ei täällä päässä ,hoin itsekseni. Annoin kalan viedä siimaa aika helposti aina kun se lähti viemään ja taas otin siimaa sisään. Kala ei ollut vielä hypännyt yhtään kertaa ja jos väsyisi niin ettei se enään jaksaisi hypätä, kala olisi minun.Viimein kala kääntyi kyljelleen vedin sitä lähemmäksi jotta yltäisin ottamaan sen kuiville, mutta vielä kerran se viimeisillä voimillaan sukelsi kovaan virtaan. Kelaan sen taas lähemmäksi ja uusi lähestymisyritys,tällä kertaa onnistunut. Kannan kalan rannalle kaksin käsin siitä kiinni pidellen,ja sydän kahtaasataa lyöden. Kala on huomattavasti edellistä suurempi. Jokohan toteutui tuo 20-vuotta unelmana ollut 2 kilon harri. Ihailen kalaa rannalla ja arvailen painoa. Kalan selkäevä on kämmentä suurempi ja pituutta on 61,2 cm . Melkein tärisen jännityksestä kun punnitsen kalaa.Vaaka näyttää 2100 g!!!!! Katson jokea ja sitten kalaa, ajattelen että voiko tämä olla totta punnitsen kalan uudestaan. Sama tulos.
Istun kivellä katsellen jokea,ja mietin miten kiittäisi tätä taikajokea näistä ikimuistoisista hetkistä jotka se on tarjonnut jo useana vuonna. Havahdun vasta kun näen Kapen ja Samun tulevan joenvarta pitkin: Tajuan että mulla on otettuna melkein viisikiloa kalaa. Ensimmäisen kerran näiden meidän reissujen aikana toivoin että Kape ei olisi saanut syömäkalaa, sillä nyt syötäisiin paripäivää urakalla kalaa. Näytän Kapelle saalista ja hän vilpittömän iloinen puolestani .Punnitsemme vielä yhdessä kalat varmistaakseni että harri on todella yli 2 kiloa. Kape onnittelee minua eikä siitä kuuluisasta kalamiehen kateudesta ollut tietoakaan.
Teksti: Ari Savikko
