maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mahtiharjuksia Suomi-neidon kämmeneltä

Teksti:© Pekka Väisänen / Pohjoinen Fantasia

Ylämaan Pajero ja Iijoen Loimukupari lumosivat harjusreissun kehukalat














Poroloki: Lapinmies kerran kahvitulilla paljasti tunturissa uinuvan kirkasvetisen järven, jossa uiskentelee suuria ja lihavia harjuksia. Purje-evät käkkäräkoivujen kaltailla napsivat kuulemma kultahippusia järvenpohjasta.
Pääsimme elokuun 2011 puolivälissä kurkkaamaan tuota järveä, jonka kaltailla tahkosimme oitis uusiksi koko porukkamme siihenastiset harjusennätykset. Osa harjuksista oli toden totta suuria ja lihavia. Mutta kulta loisti poissaolollaan hopealle kiuhtavien suomukylkien kätköistä.

Tunnen leijuvani ilmassa. Olen päässyt poutataivaalle. Havahdun kevyeen keinahteluun. Yläpuolellani pieksää kolme roottorinlapaa ja satoja metrejä alapuolellani vilisee puutonta tunturipaljakkaa silmänkantamattomiin.
Helikopterin puikoissa istuu kokenut pilotti ja vieressä matkanjohtaja Aki Huhtanen, joka viittilöi jotakin tiettyä vesistöä kohden. Paikkaa tarkistetaan vielä kartasta ja kohde lähenee. Ihmettelen oikeaan osumista tässä erikokoisten vesistöjen paljoudessa.
Meitä on takapenkillä kolme koillismaalaista kalahullua, minä, vaimoni ja anoppi. Retki- ja kalakamppeita on puskettu joka lokero täyteen, niitä on sylissä ja jaloissa. Koiramme Eppu Hermanni ja Uula Jooseppi kurkkivat ikkunoista ennen kokematonta.

Ilmanväljässä taittuu muutama poronkusema. Pilotti laskee hekon käkkäräisten koivujen liepeille, meikäläisittäin jonnekin hevonkuuseen. Kohtuukokoinen järvi aaltoilee kovassa etelätuulessa. Helikopteri pomppaa takaisin taivaansineen. Vilkutamme hyvästit muutamaksi päiväksi ja Huhtanen kiehauttaa hetkessä nokipannukahvit.
Majoittuminen järvimiljööseen alkaa kahden salkokodan pystytyksellä. Puuskittainen tuuli rassaa. Huhtanen sinnittelee metallitangot pystyyn ja porukalla kiilataan liuta tukinaruja.
- On sitä oltu pystyttämässä vielä pahemmassakin mytelissä, kuittaa Huhtanen. 




























Suuntaan niemennokkaan ja aloitan iltapäivän harrin jallituksen Iijoen Loimukuparilla, kuulapää ministreamerilla.  Takatuuli on navakkaa, mutta onnistun roiskaisemaan jopa jonkinlaisia takaheittoja.
Kahlaan kauempana oleville pohjakiville. Tumma syvänreuna pysäyttää. Koetan tasapainolla.
Silloin tulee ensimmäinen tärppi, tuossa muutaman metrin päässä. Hihkaisen muille rannalla olijoille, että johan se tärppäsi. Aki, anoppi ja vaimoni nostavat katseitaan. Samoin karvaturrimme.
Nelosluokan perhovapa taipuu kummasti heti kättelyssä, enemmän kuin koko kuluneena kesänä Iijoella.
Kalastusseikkailun ensimmäinen harjus väläyttelee selkäpurjeensa neonvihreää. Nautiskelen. Uitan vastapelurin haaviin ja nostan rannalle: pituutta 48 senttiä, ja paksuutta muhkeasti. Saan vielä kaksi kalaa ja sitten hiljenee.














Harjusten saaliskoko venähtää järviluusuan puolella tyystin toisenpituiseksi, parhaimmillaan yli puolenmetrin. Reissun kehukala on peräti 58-senttinen suurharjus. Sen isomuksen nappaa jutunkirjoittajan vaimo, perhonaan Finnmarkissa kehitelty Ylämaan Pajero.
Myöhemmin iltapäivällä vaihdan vapaa ja solmin jättikokoisen pintaperhon, Sopulin, joka pelittää ja pettää lihavia järviharjuksia pitkin iltapäivää. Perho houkutti iskuun yhden 45-senttisen, kaksi nelikasia, 51-senttisen ja päivän suurimpana 53,5-senttisen pullukan. 








































Ihastelemme elokuun 15. päivän päätteeksi reissumme komeinta auringonlaskua, oranssinhehkuista taivaanrantaa, purppuran ja tulenpunaisia pilvenriekaleita. Puolen yön maissa on jo aika hämärää.
-Taikayö, kuiskaa Aki Huhtanen.

 








































Seuraava aamu terästyy poronlihavoileivillä ja muutamalla kuksallisella nokipannukahvia. Kirjoittajan aamureissun antina ovat harjukset mitassa viisikymmentä, 54 ja tähänastinen ennätyskala 56,6-senttiä.
Anoppi lähtee illemmalla Akin kanssa kanootilla ja väsyttelee melko pian elämänsä suurinta harjusta.
- Aikaisempi harjusennätykseni Iijoelta on 37 senttiä. Nyt se ennätys venähtää yhdellätoista sentillä, anoppi nostaa kuvattavaksi 48-senttisensä.
Kolmasikäläinen ei ole käynyt koskaan aikaisemmin tunturikalassa.
- Lähdin hakemaan uusia kokemuksia ja sain niitä roppakaupalla Suomi-neidon kämmenellä.


















Teksti:© Pekka Väisänen / Pohjoinen Fantasia
Kuvat:© Pekka Väisänen / Pohjoinen Fantasia, Aki Huhtanen / Graylingland